Ympäristöohjelma

OKK noudattaa Suomen Jääkiekkoliiton (SJL) ja Nuori Suomi Sinettiseuran sääntöjä, ohjeita ja periaatteita. SJL on hyväksynyt jääkiekon ympäristöohjelman sekä erikseen koulutus- ja valmennusjärjestelmän ympäristöohjelmat.

1. YMPÄRISTÖARVOT

1.1 OKKlaiset haluavat noudattaa kestävän kehityksen periaatteita toiminnassaan

Kestävän kehityksen periaatteita noudatetaan kaikessa seuratoiminnassa. Joukkueen jäsenet ja huoltajat osallistuvat omalla panoksellaan näiden periaatteiden toteuttamiseen. Seuran asennekasvatuksella pyritään lisäämään kiinnostusta myös muihin paikallisiin ympäristöasioihin.

Kestävä kehitys on sellaista joka ”tyydyttää nykyisen sukupolven tarpeet vaarantamatta tulevaisuuden sukupolvien kykyä tyydyttää omat tarpeensa”. Kestävään kehitykseen katsotaan sisältyvän kolme ulottuvuutta: ekologinen, taloudellinen sekä sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus.

OKK:n ympäristöohjelmassa keskitytään ekologisiin arvoihin kuten biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseen ja toimiviin ekosysteemeihin. Tämä edellyttää ihmisen toiminnan muuttamista siten, ettei se ylitä luonnon kestokykyä. Kestävässä tuotannossa ja kulutuksessa luonnonvaroja käytetään ja ympäristöä kuormitetaan nykyistä vähemmän.

OKK:n toiminnassa mukana olevat n. 500 aktiiviharrastajaa ja heidän perheensä ja sidosryhmänsä voivat omassa toiminnassaan saada aikaan merkittäviä myönteisiä ympäristötekoja.

1.2 OKKlaiset haluavat lisätä ympäristökasvatuksella nuorten ja perheiden ympäristötietoisuutta

Ympäristökasvatuksella parannetaan luontosuhdetta, vastuuntuntoa omasta lähiympäristöstä ja toisista ihmisistä. Seuran myönteinen asenne ympäristöasioihin näkyy arkisina toimintamalleina. Joukkueittain pyritään opettelemaan välttämättömiä taitoja ja tapoja (kierrätys, veden- ja energian kulutus, liikkuminen). Ympäristöasiat ovat näkyvästi esillä joukkueiden pelisäännöissä ja muussa tiedottamisessa.

1.3 OKKlaiset haluavat vähentää oman toimintansa ympäristökuormitusta

Ympäristökuormitusta vähennetään tehostetuilla liikennejärjestelyillä, järkevillä peseytymistavoilla sekä lisäämällä varusteiden kierrätystä ja jätteiden lajittelua tilaisuuksissa ja turnauksissa.

Linkki : SJL:n ympäristötyö

SLU:n ympäristötyö